Masennuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutukset | Professori Joanna Moncrieff

Masennuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutukset | Professori Joanna Moncrieff

Videoon on valittavissa suomenkielinen tekstitys, ja videon sisältö löytyy myös tekstimuodossa (selaa sivua alaspäin.)

Masennuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutukset | Professori Joanna Moncrieff

Professori Moncrieffin nettisivut

Professor Moncrieffin X-tili

Sinua voisi kiinnostaa myös: Mielenterveyden lääketieteellisen mallin haastaminen – Keskustelusarja professori Readin kanssa

Keskustelua someväitteistä – Vieraana Jani Kajanoja

Psykiatrian ongelma ja sen ratkaisu – Vieraana Tomi Bergström

Johdanto

Piia: Hei! Nimeni on Piia Tuominen, ja tänään nauhoitan podcast-jaksoa professori Joanna Moncrieffin kanssa. On suuri ilo saada olla täällä kanssasi keskustelemassa masennuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista.

Lyhyenä esittelynä: olen entinen psykiatrian potilas ja ratkaisukeskeinen lyhytterapeutti. Käytän esimerkiksi podcastiani haastamaan psykiatrian valtavirran näkemyksiä. Sinä olet kriittisen ja sosiaalisen psykiatrian professori, University College Londonissa.

Ja jos en ole väärässä, olet myös Critical Psychiatry Networkin perustaja ja toimit sen toisena puheenjohtajana Tom Stockmannin kanssa.Onko sinulla vielä jotain muuta asiantuntemukseesi liittyvää, jonka haluaisit tuoda esiin ennen kuin aloitamme?

Joanna: Olen myös psykiatri. Työskentelen Lontoon NHS:ssä. Se on tärkeää mainita.

Piia: Kyllä, se on tärkeää.

Joanna: Mukava tavata. Kiitos, että kutsuit minut mukaan.

Masennuslääkkeisiin liittyviä yleisiä väärinkäsityksiä

Piia: Kiitos. Ja kiitos, että otit kutsun vastaan. Meidät yhdisti professori John Read. Tein hänen kanssaan seitsemän podcast-jakson sarjan, jossa haastettiin mielenterveyden lääketieteellistä mallia. Minulle on suuri ilo olla täällä kanssasi keskustelemassa masennuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutuksista.

Kuten mainitsin ennen nauhoituksen aloittamista, haluaisin tarkastella tätä aihetta monesta näkökulmasta. Sekä masennuslääkkeitä käyttävän ihmisen näkökulmasta että ikään kuin kauempaa zoomaten: perheiden, kulttuurien ja kansakuntien näkökulmasta. Millaisia laajempia vaikutuksia masennuslääkkeillä on näillä eri tasoilla?

Ajattelin aloittaa kertomalla hieman niistä käsityksistä, joihin itse uskoin ennen kuin aloin perehtyä tähän aiheeseen tarkemmin ja ymmärtää, ettei kaikki se, mitä meille masennuslääkkeistä opetetaan, olekaan niin todenmukaista ja rehellistä kuin monet yhä uskovat.

On hienoa, että olet kirjoittanut esimerkiksi tämän, uusin kirjasi, jos en ole väärässä, Chemically Imbalanced: The Making and Unmaking of the Serotonin Myth.

Valitettavasti uskon, että monet uskovat edelleen tähän myyttiin. Törmään siihen toisinaan sosiaalisen median kommenteissani, erityisesti Suomessa. Aloitetaan muutamasta käsityksestä, joihin itsekin uskoin.

Ensinnäkin ajattelin, että masennuslääkkeet, erityisesti SSRI- ja SNRI-lääkkeet, mutta etenkin SSRI-lääkkeet, vaikuttavat ainoastaan serotoniiniin. Toinen käsitykseni oli, että ne vaikuttavat vain aivoihin. Ja kolmas oli, että niiden vaikutukset kohdistuvat ensisijaisesti mielialaan.

Nämä olivat siis käsityksiä, joihin uskoin ennen kuin opin, ettei asia todellisuudessa ole näin. Voisimmeko aloittaa tästä? Kertoisitko ehkä joistakin yleisistä väärinkäsityksistä, joita SSRI-lääkkeisiin liittyy?

Joanna: Perusongelma on se, että masennuslääkkeitä on pitkään esitetty lääkkeinä, jotka toimivat korjaamalla tiettyä taustalla olevaa biologista mekanismia, jonka on oletettu aiheuttavan masennuksen oireita.

Erityisesti niiden ajateltiin korjaavan serotoniinin puutosta, ja serotoniinin puutoksen puolestaan ajateltiin aiheuttavan masennusta.

Tämä oli kuitenkin pelkkä teoria, jota näyttö ei tukenut.

Toin tämän julkiseen keskusteluun vuonna 2022, kun julkaisimme yhdessä muiden tutkijoiden kanssa systemaattisen katsauksen serotoniinista ja masennuksesta. Osoitimme, ettei ollut johdonmukaista näyttöä siitä, että masennukseen liittyisi serotoniinissa jokin poikkeavuus.

Lääketeollisuus kuitenkin levitti tätä ajatusta hyvin laajasti ja aivan tietoisesti, vaikka sitä ei koskaan ollut vakuuttavasti tuettu tieteellisellä näytöllä. Tämä loi käsityksen, että nämä lääkkeet ovat hyvin spesifejä: että niillä on yksi tietty, tarkasti kohdennettu vaikutus aivojen kemialliseen epätasapainoon.

En usko, että kukaan koskaan väitti, etteivät SSRI-lääkkeet vaikuttaisi mihinkään muuhun. Mutta kukaan ei ollut kiinnostunut niiden muista vaikutuksista. Niitä ei ajateltu lääkkeinä, jotka muuttavat elimistön eri järjestelmien ja aivojen biologista toimintaa.

Ei siis ole yllättävää, että sinullekin syntyi käsitys, että nämä lääkkeet vaikuttavat vain serotoniiniin ja aivojen toimintaan. Sinulle ei annettu oikeampaa kuvaa siitä, että ne ovat lääkkeitä, jotka muuttavat elimistömme ja aivojemme normaalia toimintaa, niiden kemiallista koostumusta ja biologisia prosesseja.

Sairauskeskeinen malli vs. lääkekeskeinen malli

Piia: Aivan. Olet tuonut esiin myös sairauskeskeisen ja lääkeainekeskeisen mallin välisen eron. Voisitko esitellä ne lyhyesti?

Joanna: Kyllä. Oikeastaan juuri sitä olen tässä selittänyt.

Sairauskeskeinen malli tarkoittaa ajatusta, että lääkkeet kohdistuvat tietyn sairauden tai häiriön oireita aiheuttavaan taustalla olevaan mekanismiin. Esimerkiksi masennuksessa ajatellaan, että lääkkeen vaikutus kohdistuu serotoniinin puutokseen.

Ja tämä lääkeaineiden toimintaa koskeva malli on se, jonka ajatellaan yleisesti pätevän psykiatriassa. Tai pitäisi sanoa, jonka oletetaan pätevän.

Vaikka nämä mekanismit ovat hypoteettisia, minkään mielenterveyden häiriön oireita aiheuttavia mekanismeja ei ole koskaan osoitettu vakuuttavasti, eikä edes vahvasti.

Tälle mallille ei siis oikeastaan ole näyttöä, mutta se on oletusarvoinen malli. Näin lääkkeiden ymmärretään toimivan. Useimmat psykiatrit ajattelevat masennuslääkkeiden ja muiden mielenterveysongelmiin käytettävien lääkkeiden toimivan tällä tavalla.

Olen huomannut, että tästä oletuksesta on hyvin vaikea päästä irti. Se on juurtunut syvälle psykiatrien, neurotieteilijöiden ja muiden tällä alalla työskentelevien ihmisten ajatteluun. Ainakin useimpien tällä alalla työskentelevien.

Toinen tapa ymmärtää masennuslääkkeiden ja muiden mielenterveysongelmiin määrättyjen lääkkeiden vaikutusta on se, mitä olen kutsunut lääkeainekeskeiseksi malliksi.

Käytin tätä nimitystä korostaakseni, että nämä lääkkeet ovat nimenomaan lääkeaineita. Ne ovat kemiallisia aineita, jotka ovat vuorovaikutuksessa elimistömme biologisten järjestelmien kanssa. Ne muuttavat elimistömme biologian normaalia tilaa.

Ne sattuvat olemaan lääkeaineita, jotka läpäisevät veri-aivoesteen. Siksi ne muuttavat myös aivojemme normaalia tilaa, aivojen kemiaa ja toimintaa.

Tämän seurauksena ne muuttavat mielentiloja, tunteita, tuntemuksia ja käyttäytymistä. Ja ne muuttavat näitä asioita kaikilla ihmisillä riippumatta siitä, onko ihmisellä masennusta tai ahdistusta tai onko hän saanut jonkin mielenterveysdiagnoosin.

Masennuslääkkeiden kohdalla tiedämme esimerkiksi, että yksi niiden aiheuttamista muutoksista on tunteiden turtuminen. Ne turruttavat sekä myönteisiä että kielteisiä tunteita. Tämä on osoitettu tutkimuksissa.

Masennuslääkkeiden vaikutuksista terveillä vapaaehtoisilla ei ole tehty kovin paljon tutkimusta. Yksi syy tähän on se, että oletus niiden vaikutuksesta poikkeaviin serotoniinireitteihin on ollut niin vahva.

Jonkin verran tutkimusta kuitenkin on, ja se osoittaa, että masennuslääkkeet latistavat tunteita myös ihmisillä, joilla ei ole mielenterveysongelmia. Sama ilmiö esiintyy niillä, joille lääkkeitä määrätään mielenterveysongelmiin.

Tämä on siis lääkeainekeskeinen malli.

On selvää, että jos otat lääkettä, joka turruttaa tunteitasi, se vaikuttaa masennusoireita arvioivien kyselyiden tuloksiin. Se vaikuttaa myös siihen, miltä sinusta tuntuu.

Teoriassa se saattaa saada syvästi masentuneen, onnettoman tai ahdistuneen ihmisen voimaan hieman paremmin.

Mutta ihmisen olon helpottaminen turruttamalla hänen tunteitaan on aivan erilainen tilanne kuin sellaisen lääkkeen ottaminen, joka korjaa taustalla olevan poikkeavuuden.

Ihmiset on saatu uskomaan, että lääkkeet tekevät juuri tätä: korjaavat taustalla olevan poikkeavuuden.

Heille ei ole kerrottu asianmukaisesti, että todellisuudessa lääkkeet muuttavat aivojemme normaalia toimintaa ja siten aiheuttavat muutoksia myös normaaleihin tunteisiimme ja kokemuksiimme.

Piia: Niin. Ja uskon, että tällä tunteiden turtumisella ja sen kaltaisilla vaikutuksilla on ihmisten elämässä paljon suurempi merkitys kuin monet ehkä vieläkään ymmärtävät.

Omalla kohdallani masennuslääkkeiden käytön aloittamiseen 2000-luvun alussa liittyi se, että aloitin parisuhteen. Itsetuntoni oli heikko, ja päädyin suhteeseen miehen kanssa, jonka kanssa minun ei olisi pitänyt olla. Sanotaan nyt vaikka niin.

Koska minulle selitettiin, että minulla on kemiallinen epätasapaino, että ongelma on korvieni välissä, aivoissani ja että se täytyy korjata, jäin tähän suhteeseen seitsemäksi vuodeksi.

Yksi tämän alan ongelmista on mielestäni se, että yritämme lääkehoidolla korjata ongelmia, joita ei voida lääkkeillä korjata.

Minun olisi pitänyt saada jotain aivan muuta kuin masennuslääke, joka itse asiassa pahensi tilannettani. Se saattoi pahentaa tilannettani lääkkeen haittavaikutusten vuoksi. Tai ehkä siksi, että jäin epäterveeseen parisuhteeseen. Lopulta päädyin sairaalaan. Minulle määrättiin useita lääkkeitä. Sain useita diagnooseja, ja diagnoosini muuttui yhä vakavammaksi.

Psykiatrisen potilaan elämäni loppuvaiheessa diagnoosini oli skitsoaffektiivinen häiriö.

Joanna: Huh.

Piia: Ja kaikki alkoi siitä, että minut kuvattiin nuorena naisena, jolla oli vaikeuksia itsenäistymisessä. Potilasasiakirjoissani minua kuvailtiin nuoreksi naiseksi, jonka itsenäistymiskehitys oli jollain tavalla epäkypsää. Minulla oli itsetunto-ongelmia.

Siitä lähdin liikkeelle, ja lopulta päädyin työkyvyttömyyseläkkeelle. Minulle kerrottiin, että tällaiseksi elämäni tulisi jäämään.

Sain psykoedukaatiota sairaudestani ja sen luonteesta.

Kun ajattelen tätä nyt jälkikäteen, siinä on jotain sekä traagista että melkein koomista: monet niistä ongelmista, joita minulla oli tämän elämänvaiheen lopussa, olivatkin todellisuudessa käyttämieni lääkkeiden haittavaikutuksia.

Tämä on yksi sellaisista pitkäaikaisvaikutuksista, joita ihmiset eivät välttämättä huomaa kulkiessaan tätä polkua. Ne saattavat tulla näkyviksi vasta myöhemmin. Minä pystyn näkemään ne nyt, mutta silloin en hahmottanut tapahtumien ketjua. Miten yksi lääke vaihtui useiksi lääkkeiksi, miten diagnoosit muuttuivat vakavammiksi ja miten päädyin viettämään vuosia tässä järjestelmässä.

Matkan varrella sattui monia asioita, ja lopulta niiden ansiosta ymmärsin, ettei tämä toimi.

Niinpä tämä on yksi ongelmista, jotka liittyvät näihin lääkkeisiin ja siihen, mitä kuvailit: ne muuttavat aivojemme normaalia toimintaa.

Masennuslääkkeiden vaikutukset elimistöön

Piia: Haluaisin itse asiassa lukea tähän väliin erään lainauksen kirjastasi, jos sopii. Se on sivulta 25, kohdasta, jossa käsitellään masennuslääkkeiden haittoja:

”Masennuslääkkeiden haitat

On sanomattakin selvää, että meidän on suhtauduttava varovaisesti sellaisten kemiallisten aineiden käyttöön, jotka muuttavat aivojen normaalia tilaa, kuten masennuslääkkeet tekevät. Vähintäänkin tarvitsemme laadukasta tietoa kaikista seurauksista, joita tietyn lääkkeen käytöllä on sellaisen ajanjakson aikana, jonka ihmiset tavallisesti käyttävät sitä. Masennuslääkkeiden kohdalla tämä tarkoittaa kuukausia ja vuosia.

Tällaista tutkimusta ei kuitenkaan ollut tehty ennen kuin nykyiset masennuslääkkeet tuotiin markkinoille. Niistä tuli pian sukupolvensa laajimmin käytettyjä lääkkeitä. Sen sijaan tehtiin lyhytaikaisia tutkimuksia, jotka kestivät tavallisesti kahdeksan viikkoa.

Lääkkeiden haittavaikutusten selvittämiseen tämän ajanjakson jälkeen on kiinnitetty vain vähän huomiota. Tärkeintä on ollut varmistaa, etteivät ne välittömästi tapa kaikkia miespuolisia käyttäjiä.

Nykyiset masennuslääkkeet ovat vanhempia lääkkeitä turvallisempia siinä mielessä, että niiden yliannostukseen on vaikeampi kuolla. Ne kuitenkin aiheuttavat haitallisia vaikutuksia elimistössä.”

Minulla ei ollut aavistustakaan näistä haitallisista vaikutuksista, koska todella uskoin, että lääkkeet vaikuttavat vain serotoniiniin ja korjaavat epätasapainon.

Voisimmeko seuraavaksi puhua hieman enemmän niiden vaikutuksista elimistöön?

Joanna: Kyllä. Ehkä ensimmäiseksi on hyvä sanoa, että suurin osa serotoniinista ei ole aivoissa. Sitä on suolistossa ja veressä, verihiutaleissa eli niissä verisoluissa, jotka osallistuvat veren hyytymiseen.

SSRI-masennuslääkkeillä on siis vaikutuksia suolistoon. Ne aiheuttavat pahoinvointia, voivat aiheuttaa oksentelua ja muuta vastaavaa.

Ne myös lisäävät verenvuotoalttiutta. SSRI-lääkkeitä käyttävillä on esimerkiksi suurempi riski saada synnytyksen jälkeinen verenvuoto tai muita verenvuotoja.

Nämä ovat joitakin niiden vaikutuksista.

Ne aiheuttavat osteoporoosia. Ne aiheuttavat painonnousua ja vaikuttavat aineenvaihduntaan.

Mutta mielestäni niiden psykologiset vaikutukset, eli vaikutukset mielen toimintaan, ovat myös hyvin merkittäviä. Tämä tunteiden turtuminen, josta mainitsit.

Ihmiset eivät välttämättä huomaa tunteiden turtumista. Sitä kuvataan joskus myös apatiaksi: ihminen muuttuu hieman välinpitämättömäksi ja vetämättömäksi. Tämä ilmiö on tunnistettu ja siitä on kirjoitettu jo pitkään, oikeastaan siitä lähtien, kun SSRI-lääkkeet tulivat käyttöön, tai ainakin niiden käytön alkuvuosista lähtien.

Pidän tätä tärkeänä, koska ihmiset eivät välttämättä tiedosta sitä lääkkeitä käyttäessään.

On olemassa tällainen ilmiö: kun ihminen on mieleen vaikuttavan lääkkeen vaikutuksen alaisena, hän ei välttämättä itse huomaa, miten lääke vaikuttaa häneen. Masennuslääkkeet ovat mieleen vaikuttavia lääkkeitä. Ne muuttavat aivojemme kemiallisen toiminnan normaalia tilaa ja siten myös mielentilojamme.

Niiden vaikutus on suhteellisen heikko verrattuna muihin mieleen vaikuttaviin lääkkeisiin, mutta ne vaikuttavat mieleen siitä huolimatta.

Kun siis käytät mieleen vaikuttavaa lääkettä, et välttämättä ole tietoinen siitä, miten se vaikuttaa sinuun. Ihminen ei välttämättä huomaa olevansa tavallista apaattisempi tai tunteiltaan turtuneempi.

Eräs kollegani, joka oli käyttänyt masennuslääkkeitä ja myöhemmin lopettanut niiden käytön, kuvaili, kuinka hän yhtäkkiä huomasi lintujen laulavan ja kuinka kaunista se oli. Ei tietenkään ollut niin, ettei hän olisi kuullut lintujen laulua lääkkeitä käyttäessään. Hän oli vain ollut liian turtunut todella huomatakseen sen. Mielestäni tämä on hyvä esimerkki siitä, miten lääkkeet voivat vaikuttaa tunteisiimme.

Ja tietysti sillä on vaikutuksia moniin elämän osa-alueisiin, jos tunteemme ovat latistuneet.

Masennuslääkkeillä on myös seksuaalisia haittavaikutuksia, jotka todennäköisesti liittyvät tähän tunteita turruttavaan vaikutukseen. Ne vähentävät libidoa ja seksuaalista halua, mutta voivat aiheuttaa myös sukuelinten tunnottomuutta.

Niillä on siis sekä tunteita että fyysisiä tuntemuksia turruttavia vaikutuksia.

On selvää, että tämä vaikuttaa myös ihmisten mahdollisuuksiin solmia rakastavia, tukevia ja myönteisiä ihmissuhteita. Uskon, että masennuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutukset voivat näkyä ihmisissä monin eri tavoin.

Piia: Jos otamme hetkeksi hieman etäisyyttä ja tarkastelemme asiaa laajemmasta näkökulmasta, minua huolestuttaa erityisesti se, miten tunteiden turtuminen vaikuttaa ihmissuhteisiin ja jokapäiväiseen elämään.

Välitän paljon muista ihmisistä ja siitä, miltä heistä tuntuu. Minulle ihmisten välinen yhteys on tärkeä. Siksi minusta on aika pelottavaa ajatella jälkikäteen aikaa, jolloin käytin masennuslääkkeitä ja muita lääkkeitä. En välittänyt samalla tavalla. Empatiani muita ihmisiä kohtaan ei ollut yhtä syvää.

Minusta on pelottavaa ajatella, että myös mielenterveysalan ammattilaiset käyttävät näitä lääkkeitä eivätkä välttämättä huomaa, miten ne vaikuttavat heihin. Tämä tuli minulle selväksi vasta lääkkeestä vieroittumisen jälkeen.

Joanna: Kuvailet myös sitä, kuinka lääkkeet pitivät sinut siinä kauheassa parisuhteessa, jossa olit. Mielestäni tämä on melko tavallinen tilanne. Lääkkeet voivat turruttaa ihmisen niin, ettei hän enää reagoi tilanteeseen, johon hänen ei pitäisi tottua tai turtua.

Ne voivat pitää ihmisen tilanteessa, josta hänen olisi oikeastaan pitänyt lähteä jo kauan sitten.

Tämä toi mieleeni joitakin tapauksia Yhdysvalloissa, joissa lapsille oli diagnosoitu ADHD, mutta myöhemmin kävi ilmi, että heitä oli käytetty seksuaalisesti hyväksi.

Kun lapselle oli annettu lääketieteellinen diagnoosi ja häntä hoidettiin oletetun, hänen päässään olevan sairauden vuoksi, kukaan ei tutkinut syvemmin perheen tilannetta eikä sitä, mitä lapsille todellisuudessa tapahtui.

Lääkkeiden vaikutukset muihin ihmisiin

Piia: Niin. Lääketieteellisessä mallissa on niin paljon ongelmia, että meidän todella täytyy haastaa sitä. Juuri siksi tein koko podcast-sarjan professori Readin kanssa. Ja juuri siksi nämä keskustelut ovat niin tärkeitä.

Meidän täytyy tehdä nämä asiat näkyvämmiksi ja ymmärrettävämmiksi.

Siksi haluan välillä palata tähän laajempaan näkökulmaan ja tarkastella paitsi lääkkeitä käyttävää ihmistä myös muita ihmisiä, joihin lääkkeiden vaikutukset ulottuvat.

Jos ihminen ei ole yhtä yhteydessä omiin tunteisiinsa eikä muihin ihmisiin, sillä on vaikutuksia myös hänen perheeseensä. Jos vanhempi käyttää masennuslääkkeitä, sillä voi olla vaikutuksia hänen lapsiinsa. Sillä voi olla vaikutuksia parisuhteeseen ja työelämään. Ja kun ajattelemme, kuinka moni ihminen käyttää näitä lääkkeitä, uskon, että niillä on merkitystä myös yhteiskunnallisella tasolla.

Meidän täytyy puhua paitsi masennuslääkkeitä käyttävän ihmisen kokemuksista myös kaikista muista ihmisistä, joihin lääkkeiden vaikutukset ulottuvat, ei välttämättä suoraan, vaan ihmissuhteiden ja muiden vastaavien yhteyksien kautta.

Joanna: Niin, ehdottomasti. Itse asiassa muistutit minua eräästä keskusteluohjelmasta, jota muistan katsoneeni 1990-luvun alussa, kun Prozac oli juuri tullut markkinoille. Ohjelman juontaja oli Kilroy-Silk, tunnettu keskusteluohjelmien juontaja. Hän käsitteli ohjelmassaan Prozacia ja varhaisia masennuslääkkeitä.

Hän haastatteli naista, joka kertoi voivansa Prozacia käyttäessään aivan fantastisesti. Hän sanoi voivansa paremmin kuin koskaan aikaisemmin ja olevansa todella tyytyväinen siihen, että oli aloittanut lääkkeen käytön.

Sen jälkeen juontaja haastatteli muita yleisön jäseniä. Nainen oli siis itse yleisössä.

Hieman myöhemmin ohjelmassa hän palasi naisen luo ja kysyi tämän aviomieheltä, mitä mieltä tämä oli vaimonsa voinnista. Mies kertoi, että hänen mielestään vaimo oli muuttunut etäisemmäksi ja vähemmän empaattiseksi.

Tämä siis vahvistaa sitä, mitä sanoit. Nämä lääkkeet voivat vaikuttaa siihen, miten ihminen käyttäytyy ihmissuhteissaan, vaikka hän itse ei olisi siitä tietoinen. Sillä voi siis olla kielteisiä vaikutuksia ihmissuhteisiin.

Masennuslääkkeet ja varomattomuus

Piia: Niin, ja myös työelämään, uraan. Jos ihminen ei enää välitä asioista samalla tavalla, se voi ainakin oman käsitykseni mukaan lisätä huolimattomuutta. Ei ehkä ole enää niin tärkeää, tekeekö työnsä hyvin vai ei. Tämä saattaa lisätä riskiä tulla irtisanotuksi tai menettää uransa. Ihminen ei ehkä välitä samalla tavalla siitä, tekeekö hän virheitä.

Uskon, että näin voimme aiheuttaa ihmisille melko paljon ongelmia.

Joanna: Muistan lukeneeni erään kommentin, jossa nainen kertoi olevansa niin välinpitämätön kaikesta, että jos hän leikkasi jotain isolla veitsellä, hän satutti itseään toistuvasti. Hän ei yksinkertaisesti tuntunut välittävän edes siitä, vaikka olisi leikannut sormensa irti.

Olen myös nähnyt ihmisten yhdistävän tämän siihen, että nämä lääkkeet näyttävät toisinaan aiheuttavan itsetuhoisia ajatuksia. Kyse on ikään kuin välinpitämättömyydestä sen suhteen, elääkö vai kuoleeko.

Ihmiset näyttävät myös tekevän joskus erikoisia ja impulsiivisia asioita näiden lääkkeiden vaikutuksen alaisina. Uskon, että tämä liittyy juuri siihen välinpitämättömyyteen, jota kuvailit.

Piia: Niin. Tämä saa minut ajattelemaan myös sitä, mitä olen kutsunut psykiatrian äärimmäiseksi vapaudu vankilasta -kortiksi. Kaikki nämä asiat voidaan nimittäin aina selittää ihmisen mielisairaudella.

Jos ihminen käyttäytyy impulsiivisesti, voidaan ajatella, että hänellä on ehkä alkamassa jokin maaninen vaihe tai jotain vastaavaa. Kaikki voidaan siis palauttaa ihmiseen itseensä ja hänen mielenterveyden häiriöönsä, koska käytössämme on tämä lääketieteellinen malli. Emme ajattele, mitä lääkkeet mahdollisesti tekevät ihmiselle.

Joanna: Kyllä, aivan ehdottomasti. Haluan kuitenkin hieman puolustaa psykiatreja, koska törmään tähän ongelmaan myös omassa päivittäisessä työssäni.

Usein on todella vaikeaa selvittää, mikä johtuu lääkkeestä ja mikä ihmisen taustalla olevista ongelmista. Tavallisesti ihmisellä on joitakin taustalla olevia ongelmia. Juuri niiden vuoksi hän on päätynyt vastaanotolle. Jopa minun kaltaiseni ihminen, jolla on melko paljon tietoa lääkkeiden aiheuttamista ongelmista, voi kokea tilanteen vaikeaksi.

Mutta uskon, että valtaosa psykiatreista ei edes harkitse mahdollisuutta, että osa heidän näkemistään ongelmista johtuu ihmisten käyttämistä lääkkeistä.

Vieroitusoireiden väärintulkinta

Piia: Sivuhuomiona haluan kertoa, että viimeisimmillä psykiatrikäynneilläni, jotka liittyivät omaan lääkehoitooni, psykiatrini sanoi minulle, että minulla edelleen esiintyvät kognitiiviset ongelmat ja negatiiviset oireet olivat osa sairauttani. Hänen mukaansa minun pitäisi vain tottua siihen, että ne kuuluvat sairauteeni.

Mutta kaikki nämä kognitiiviset ongelmat ja negatiiviset oireet katosivat, kun lopulta lopetin lääkkeiden käytön.

Se on aikamoista: sinulle kerrotaan, että nämä oireet ovat osa sairauttasi, ja sitten yhtäkkiä niitä ei enää olekaan.

Ei ollut uteliaisuutta selvittää, mitä todellisuudessa tapahtui. Kukaan ei pohtinut, oliko vuosien mittaisella useiden lääkkeiden käytöllä voinut olla vaikutuksia minuun. Ja matkani yhdessä vaiheessa uskoin itsekin täysin, että jos unohdin ottaa lääkkeen tai jouduin olemaan ilman sitä jonkin aikaa, kaikki pahenevat oireeni kertoivat siitä, millainen minä todella olin ilman lääkkeitä.

Yksi lääkkeistäni piti tilata apteekkiin etukäteen. Jos unohdin tilata sen ajoissa ja lääke ehti loppua, jouduin olemaan jonkin aikaa ilman sitä.

Silloin mielialani, nukkumiseni ja oikeastaan kaikki muukin menivät niin huonoon suuntaan, että ajattelin sen olevan todellinen minäni ilman lääkkeitä. Uskoin todella, etten pystyisi selviytymään elämästäni ilman niitä, koska kaikki nämä oireet tulivat esiin.

Yksi onnekas sattuma oli kuitenkin se, että juuri tämä psykiatri sanoi minulle, että kyseessä olivat vieroitusoireet. Hän selitti, että elimistöni oli tottunut näihin lääkkeisiin ja että tällaisia oireita ilmaantui, kun olin jonkin aikaa ilman niitä. Se alkoi muuttaa käsitystäni siitä, mitä minulle tapahtui.

Aloin pohtia: jos esiin tuleva ihminen ei olekaan todellinen minäni ilman lääkkeitä, niin kuka minä sitten olen? Kuka olen kaiken tämän lääkityksen alla?

Joanna: Uskon, että tämä on yleinen kokemus. Ihmiset, jotka ovat aloittaneet psykiatristen lääkkeiden käytön hyvin nuorina tai suhteellisen varhaisessa elämänvaiheessa, voivat menettää käsityksensä siitä, mitkä kokemukset ovat heille itselleen ominaisia ja mitkä johtuvat lääkkeistä.

Mutta olit todella onnekas, että psykiatrisi tunnisti mahdollisuuden, että oireesi saattoivat johtua vieroituksesta.

Niin monissa tilanteissa psykiatrit eivät ole tietoisia tästä mahdollisuudesta. Sen sijaan he vain vahvistavat ihmisten pelkoa siitä, etteivät nämä pysty elämään ilman lääkkeitä.

Ihmiselle sanotaan, että oireiden palaaminen osoittaa hänen tarvitsevan lääkettä. Tämän seurauksena hän palaa lääkityksen pariin eikä ehkä koskaan onnistu lopettamaan sen käyttöä.

Masennuslääkkeiden vaikutukset hedelmällisyyteen, raskauteen ja syntyviin lapsiin

Piia: Niin. Se, mitä sanoit lääkityksen aloittamisesta jo varhaisessa elämänvaiheessa, sai minut ajattelemaan hedelmällisyyteen liittyviä ongelmia. Haluaisin kysyä sinulta masennuslääkkeiden vaikutuksista hedelmällisyyteen, raskauteen ja syntyviin lapsiin.

Joanna: Tämä on todella tärkeä aihe. Masennuslääkkeet vaikuttavat hedelmällisyyteen ja raskauteen monin eri tavoin. Ne vaikuttavat miesten siittiöiden elinkelpoisuuteen ja heikentävät siten miesten hedelmällisyyttä.

Ne eivät näytä heikentävän naisten hedelmällisyyttä samalla tavalla, mutta ne todennäköisesti lisäävät keskenmenon riskiä ja mahdollisesti myös kohtukuoleman riskiä. Ne voivat aiheuttaa synnytyksen jälkeisen verenvuodon. Ne lisäävät todennäköisyyttä ennenaikaiseen synnytykseen ja siihen, että vauva syntyy pienipainoisena. Lisäksi ne voivat aiheuttaa vastasyntyneelle vieroitusoireyhtymän.

Ne saattavat myös liittyä suurentuneeseen riskiin, että lapselle kehittyy käyttäytymiseen liittyviä ongelmia, jotka diagnosoidaan joko autismiksi tai ADHD. Serotoniinilla on hyvin keskeinen rooli sikiön kehityksessä ja erityisesti aivojen kehityksessä. Siksi ei ole yllättävää, että sen toimintaan vaikuttavilla lääkkeillä saattaa olla seurauksia kehittyvälle lapselle.

Tämä on siis todella tärkeä kysymys.

Minua huolestuttaa erityisesti se, että nuorille naisille määrätään masennuslääkkeitä ilman, että he saavat asianmukaiset tiedot siitä, miten lääkkeet saattavat vaikuttaa heidän tulevaan hedelmällisyyteensä ja raskauteensa.

Ajatellaan esimerkiksi nuorta naista, joka aloittaa masennuslääkkeen käytön myöhäisteini-iässä tai parikymppisenä. Kun hän kolmekymppisenä alkaa harkita lasten hankkimista, hän on saattanut käyttää lääkkeitä jo kymmenen vuotta tai pidempään.

Siinä vaiheessa lääkkeiden käytön lopettaminen voi olla todella vaikeaa. Hänellä voi olla vakavia ja pitkäkestoisia vieroitusoireita. Hän ei ehkä pysty lopettamaan lääkitystä lainkaan. Näin hän ei välttämättä enää pysty tekemään aidosti tietoon perustuvaa valintaa lääkkeiden käytön lopettamisesta raskauden ajaksi.

Masennuslääkkeistä vieroittautumisen jälkeen jatkuvat ongelmat

Piia: Niin. Ja jälleen kerran kyse ei ole vain lääkettä käyttävästä ihmisestä. Vaikutukset ulottuvat hänen perheeseensä ja laajempaan lähipiiriinsä. Siihen jatkuuko suku uusien lasten syntymän myötä. Valitettavasti uskon, että tämä näkökulma jää näissä keskusteluissa usein liian vähälle huomiolle.

Nämä vaikutukset siis ulottuvat myös laajemmalle, ja tällaisilla ongelmilla voi olla monenlaisia seurauksia.

Tämä sai minut ajattelemaan myös eroa niiden vaikutusten välillä, joita ihmisille aiheutuu lääkkeiden pitkäaikaisesta käytöstä, ja niiden pitkäaikaisvaikutusten välillä, joita voi ilmetä lääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen. Kaikki vaikutukset eivät nimittäin välttämättä katoa, vaikka ihminen onnistuisi lopettamaan lääkityksen. Vaikutukset eivät siis välttämättä pääty siihen, että lääkkeistä pääsee eroon.

Millaisia pitkäaikaisia ongelmia ihmisillä voi olla vielä lääkityksen lopettamisen jälkeen?

Joanna: Ensimmäiseksi on sanottava, että monien ihmisten on vaikea lopettaa näiden lääkkeiden käyttö. Teimme kyselytutkimuksen, johon osallistui masennuslääkkeitä käyttäviä ihmisiä, jotka olivat paikallisen NHS terapiapalvelun asiakkaita.

Niistä ihmisistä, jotka olivat yrittäneet lopettaa masennuslääkkeiden käytön, 40 prosenttia ei ollut onnistunut siinä. Kun tarkastelimme vähintään kaksi vuotta lääkkeitä käyttäneitä, osuus oli 80 prosenttia niistä, jotka olivat yrittäneet lopettaa mutta eivät olleet onnistuneet siinä.

Tämä kertoo siis jo siitä, että lopettaminen voi olla todella vaikeaa.

Uskon, että yksi syy on se, että ihmiset kokevat vieroitusoireita. Osittain syynä voi olla myös se, että he ovat vakuuttuneet niin vahvasti lääkkeiden tarpeellisuudesta, että palaavat lopulta niiden käyttäjiksi. Vieroitusprosessin aikana he voivat myös kokea voimakasta ahdistusta. Vieroitusoireet ovat melko yleisiä, ja joillakin ihmisillä ne voivat olla todella vakavia ja pitkäkestoisia.

Joillekin masennuslääkkeiden lopettaminen on tuskallisen vaikeaa. He voivat päätyä todella huonoon kuntoon lääkityksen lopettamisen jälkeen, erityisesti jos he lopettavat sen äkillisesti. Heillä voi olla aivosumua, ja jotkut ovat niin huonossa kunnossa, etteivät pääse edes sängystä ylös. He saattavat itkeä hallitsemattomasti ja kokea hyvin voimakkaita tunteita, ahdistusta, paniikkikohtauksia ja itsetuhoisia ajatuksia.

Lisäksi voi ilmetä fyysisiä oireita, kuten huimausta, aivoissa tuntuvia sähköiskumaisia tuntemuksia eli niin sanottuja brain zap -oireita sekä pahoinvointia. Kyse ei siis ole vain emotionaalisesta oireyhtymästä, vaan myös fyysisestä oireyhtymästä. Se vaikuttaa tunteisiin, koska nämä lääkkeet muuttavat jollakin tavalla aivojen toimintaa.

Vieroitus voi siis olla joillekin todella vaikea kokemus. Ihmiset ovat tässä suhteessa erilaisia. En usko, että lopettaminen on kaikille yhtä vaikeaa, varsinkaan jos lääkkeitä ei ole käytetty kovin pitkään.

Mutta pidempään lääkkeitä käyttäneillä on mielestäni varsin todennäköistä, että masennuslääkkeiden lopettamiseen liittyy ainakin kohtalaisia vaikeuksia. Joillekin se on erittäin vaikeaa.

Minulla on nykyään Lontoossa pieni vastaanotto, jossa autamme ihmisiä lopettamaan masennuslääkkeiden lisäksi bentsodiatsepiinien ja muiden yleisesti määrättyjen psykiatristen lääkkeiden käytön.

Olemme juuri avanneet palvelumme valtakunnallisille lähetteille, ja saamme valtavasti yhteydenottoja ihmisiltä, jotka ovat yrittäneet lopettaa masennuslääkkeiden käytön mutta ovat kokeneet prosessin äärimmäisen vaikeaksi ja päätyneet todella huonoon kuntoon.

He yrittävät epätoivoisesti löytää apua ja tukea tilanteeseensa. Usein heitä ei uskota. Heille saatetaan sanoa, että kyse on vain heidän taustalla olevien psyykkisten ongelmiensa uudesta ilmenemismuodosta, aivan kuten sinullekin sanottiin.

Useimmat näistä ihmisistä olivat alun perin hakeutuneet lääkärin vastaanotolle melko vähäisten ongelmien vuoksi. Heillä saattoi olla unettomuutta tai muutaman viikon kestänyttä stressiä. Heille määrättiin masennuslääke, jota he jatkoivat vuosikausia. He olivat voineet ihan hyvin ja halusivat lopulta lopettaa lääkityksen. Sitten he päätyivät tähän kauheaan tilaan.

Hyvä asia on se, että tilanne näyttää vähitellen helpottavan. Toipuminen voi kuitenkin olla hidasta. Joillakin ihmisillä voi kestää vuosia ennen kuin he tuntevat olevansa jälleen kohtuullisen normaalissa kunnossa.

Piia: Uskon, etteivät useimmat ihmiset tiedä, mihin he oikeastaan sitoutuvat aloittaessaan lääkityksen. Erityisesti jos seurauksena on vuosia kestäviä vieroitusvaikeuksia ja muita vaikutuksia. Joku voi esimerkiksi joutua luopumaan ajatuksesta perustaa perhe. Joillekin se voi olla todella musertavaa.

Joanna: Olen täysin samaa mieltä. Mielestäni meidän pitäisi todella pyrkiä siihen, että lääkäreiden olisi vaikeampaa määrätä näitä lääkkeitä.

Ihmiset hakeutuvat lääkäriin usein silloin, kun he ovat epätoivoisia. Sellaisessa tilanteessa ihminen ei välttämättä pysty ajattelemaan selkeästi sitä, miten lääke saattaa vaikuttaa häneen kymmenen vuoden kuluttua tai ylittävätkö lääkkeen hyödyt todella sen haitat.

Meidän pitäisi siis varmistaa, että lääkärit olisivat huomattavasti pidättyväisempiä määräämään näitä lääkkeitä. Heidän pitäisi myös todella yrittää löytää ihmisille vaihtoehtoisia ratkaisuja sen sijaan, että he ohjaisivat nämä mukaan lääkityskierteeseen.

Masennuslääkkeiden käyttö ja uudet diagnoosit?

Piia: Yksi näihin pitkäaikaisvaikutuksiin liittyvä ongelma on mielestäni myös se, että ihmisille voi tulla useita diagnooseja. En tarkoita vain sitä, että heidän mielenterveysdiagnoosinsa muuttuvat vakavammiksi, vaan myös sitä, että he voivat saada esimerkiksi toiminnallisen neurologisen häiriön eli FND-diagnoosin.

Olen kuullut, että tämän diagnoosin saaneet ihmiset saattavat joutua tilanteeseen, jossa heitä ei enää uskota edes siinä määrin kuin aikaisemmin. Heille on ikään kuin löytynyt kätevä selitys oireilleen. Olen lukenut myös dysautonomiasta, kroonisesta väsymysoireyhtymästä ja vastaavista ongelmista, joita ihmisille voi ilmaantua.

Voisitko kertoa hieman näistä?

Joanna: Tämä liittyy siihen, että masennuslääkkeet aiheuttavat usein pitkäaikaista apatiaa, joskus myös voimattomuutta, väsymystä, aivosumua ja kognitiivisten toimintojen hidastumista. Samanlaisia vaikutuksia on myös muilla psykiatristen ongelmien hoitoon käytettävillä lääkkeillä, erityisesti psykoosilääkkeillä. Itse asiassa niiden vaikutukset voivat tässä suhteessa olla huomattavasti voimakkaampia kuin masennuslääkkeiden.

Jos lääkärit eivät tunne lääkkeiden mahdollisia haittavaikutuksia tai eivät tule ajatelleeksi niitä, he voivat helposti tulkita nämä oireet potilaan kuvitteluksi. Silloin potilas saattaa saada toiminnallisen neurologisen häiriön diagnoosin, kuten mainitsit, tai jonkin muun diagnoosin, joka antaa ymmärtää, ettei ongelma ehkä ole todellinen vaan että kaikki on vain hänen päässään.

Yksi ongelma on tietenkin se, ettei näitä vaikutuksia välttämättä ole helppo tunnistaa fyysisten tutkimusten avulla.

Jopa masennuslääkkeitä käyttäneille ihmisille tehdyissä kognitiivisissa testeissä ongelmat eivät välttämättä näy kovin selvästi.

Uskon, että tämä johtuu osittain siitä, etteivät testimme ole riittävän herkkiä eivätkä ne välttämättä kuvaa kunnolla niitä ongelmia, joita lääkkeet aiheuttavat. Tiedän, että jotkut lääketieteen ammattilaiset ajattelevat, että jos jotakin ei pystytä osoittamaan tutkimuksissa, sitä ei ole olemassa. He saattavat päätellä, että oireet ovat psykologisia tai että ne ovat vain ihmisen omassa mielessä.

Mutta onhan olemassa monia fyysisiä sairauksia, jotka eivät näy tutkimuksissa. Esimerkiksi migreeni ei välttämättä näy tutkimuksissa, mutta en usko, että kovin moni pitää sitä vain ihmisen kuvitteluna. Se on todellinen fyysinen tila, joka aiheuttaa kipua, vaikka emme pystykään paikantamaan sen syytä tai mekanismia tarkasti.

Myöskään multippeliskleroosia eli MS-tautia ei aikaisemmin pystytty tunnistamaan samalla tavalla kuin nykyään, ennen kuin magneettikuvaus tuli käyttöön. Se on selvästi fyysinen sairaus.

Elimistössä voi siis tapahtua monenlaisia asioita, jotka johtuvat masennuslääkkeistä tai muista lääkkeistä. Niitä voi tapahtua myös lääkityksen lopettamisen seurauksena, kun elimistö reagoi siihen, että siltä poistetaan lääkeaine, johon se on sopeutunut.

Tällaisissa tilanteissa elimistössä voi tapahtua monia asioita, joita emme välttämättä pysty havaitsemaan aivokuvantamisella tai verikokeilla. Ne voivat silti olla todellisia ja aiheuttaa ihmisille huomattavaa toimintakyvyn heikkenemistä.

Piia: Niin. Ja kun ajattelee sitä, mitä mainitsit serotoniinista ja siitä, ettei sen vaikutus rajoitu aivoihin vaan se vaikuttaa eri puolilla elimistöä, tämä auttaa ymmärtämään asiaa.

Olen kuullut Mark Horowitzin puhuvan siitä, miten serotoniini vaikuttaa kaikkiin elimistön elimiin. Tämän perusteella on ymmärrettävää, että vieroitusoireet ja haittavaikutukset voivat olla niin moninaisia ja että ihmisillä voi olla hyvin erilaisia oireita. Serotoniinihan vaikuttaa niin moniin asioihin elimistössämme.

Joanna: Niin. Niin, uskon, että se on osittain syy. Mutta osittain kyse on myös siitä, että aivot säätelevät kehossa tapahtuvia asioita. Ja koska nämä lääkkeet kulkeutuvat aivoihin, ne muuttavat aivojen normaalia tilaa. Kun lääkkeet sitten poistetaan, aivot tavallaan reagoivat siihen, että nämä aineet eivät enää ole siellä.

Voiko masennuslääke aiheuttaa vaurioita?

Piia: Aivan. Okei. Meidän aikamme alkaa olla lopussa, joten haluaisin vielä kysyä yhdestä asiasta, jota olen pohtinut. Onko tilanteita, joissa näiden masennuslääkkeiden käytön yhteydessä olisi mielestäsi perusteltua puhua vaurioista?

Joanna: Kyllä. Ajatellaan esimerkiksi näitä pitkittyneitä tiloja, joita esiintyy sen jälkeen, kun ihmiset ovat lopettaneet masennuslääkkeiden käytön, varsinkin jos he ovat lopettaneet lääkkeet äkillisesti. Myös jatkuva seksuaalinen toimintahäiriö, jota voi esiintyä masennuslääkkeiden käytön lopettamisen jälkeen, on tällainen esimerkki.

Nämä oireet näyttävät jatkuvan liian pitkään, jotta kyse olisi vain jonkinlaisesta vieroitusreaktiosta tai kehon lyhytaikaisesta sopeutumisesta. Vaikuttaa pikemminkin siltä, että keho on vaurioitunut ja toipuminen tästä vauriosta kestää pitkään.

Mielestäni ei siis ole kohtuutonta puhua näiden lääkkeiden aiheuttamista vaurioista. Perusteluna on juuri se, kuinka pitkään oireet jatkuvat ja kuinka kauan toipuminen kestää.

Masennuslääkkeet ja PSSD

Piia: Niin. On valitettavaa, etteivät näitä ongelmia yleisesti tunnisteta tai tunnusteta. Ja kuten mainitsit, ihmisiä ei myöskään uskota. Se tuo mielestäni heidän kokemukseensa aivan uudenlaisen yksinäisyyden tason.

Esimerkiksi PSSD eli masennuslääkkeiden käytön jälkeisestä jatkuvasta seksuaalisesta toimintahäiriöstä tiedän joitakin ihmisiä, joita se koskettaa. Heidän voi olla vaikea selittää muille, etteivät he enää saa yhteyttä omiin tunteisiinsa tai että heidän kognitiiviset kykynsä eivät toimi samalla tavalla kuin ennen.

On vaikea selittää toiselle ihmiselle, millaista on toimia ikään kuin mekaanisesti. Saatat esimerkiksi halata itsellesi läheistä ihmistä. Tiedät, että siinä tilanteessa sinun kuuluisi tuntea jotakin, mutta et tunnekaan sitä. Et saa yhteyttä tunteeseen.

Psykiatriassa on monia tasoja, joilla ihmisen kokemuksia ei uskota. Olen kokenut sitä itsekin. Mutta tällaiset tilanteet ovat mielestäni todella traagisia.

Joanna: Ehdottomasti. Uskon, että psykiatrit ovat olleet hyvin hitaita hyväksymään näiden ongelmien olemassaolon. Osittain siksi, etteivät he ehkä yksinkertaisesti pysty hyväksymään sitä, että nämä erittäin laajasti käytetyt lääkkeet, joita kaikki psykiatrit ovat määränneet pitkään, voivat aiheuttaa näin paljon haittaa.

Mutta kuten sanoit, seurauksena on se, että näiden lääkkeiden tällä tavoin vahingoittamat ihmiset eivät ainoastaan joudu elämään ongelmiensa kanssa, vaan heitä ei myöskään uskota. Heidän kokemuksensa torjutaan täysin. Se on ikään kuin toinen loukkaus ensimmäisen päälle.

Tilanne on yksinkertaisesti traaginen.

Jotkut psykiatrit ovat yrittäneet väittää, että kyse on psykologisesta ongelmasta tai masennuksen oireesta. On esimerkiksi psykiatreja, joiden mukaan tunteiden turtuminen tarkoittaa vain masennuksen palaamista ja seksuaalinen toimintahäiriö on niin ikään merkki masennuksen uusiutumisesta.

Meillä on kuitenkin eläinkokeita, jotka osoittavat, että eläinten seksuaalinen aktiivisuus vähenee pitkäkestoisesti, kun niille annetaan näitä lääkkeitä. Ei siis ole epäilystäkään siitä, etteikö tällainen vaikutus olisi todellinen. Myös tunteiden turtumista koskeva tutkimus osoittaa, ettei kyse ole vain masennuksen uusiutumisesta. Siinä voi olla mukana myös tällainen tekijä, mutta tapahtuu jotakin muutakin, joka liittyy lääkkeen vaikutuksiin.

Masennuslääkkeet ja tietoon perustuva suostumus

Piia: Aivan. Tästä olisi vielä niin paljon puhuttavaa. Mutta tässä tilanteessa haluaisin kysyä, miltä aidosti tietoon perustuva suostumus näyttäisi. Mitä ihmiselle pitäisi kertoa, jotta hänen suostumuksensa lääkitykseen olisi todella tietoon perustuva?

Joanna: Aidosti tietoon perustuva suostumus tarkoittaisi ensinnäkin sitä, että ihmiselle kerrottaisiin, ettei ole näyttöä siitä, että hänen aivoissaan olisi jotakin vialla. Mielestäni tämä on tärkein asia, joka ihmisille pitäisi sanoa.

Koet tunneperäisen reaktion elämässäsi tapahtuviin asioihin. Saatat olla ihmisenä muita tunteellisempi, mutta ei ole näyttöä siitä, että elimistössäsi tai fysiologiassasi tapahtuisi jotakin poikkeavaa.

Sen jälkeen voitaisiin kertoa, että meillä on lääkkeitä, joiden on lumekontrolloiduissa tutkimuksissa osoitettu vähentävän masennusoireita hieman enemmän kuin lumelääke, kun oireita mitataan erilaisilla arviointiasteikoilla.

Nämä lääkkeet aiheuttavat tunteiden turtumista. Jos niiden vaikutus todella on farmakologinen, se on todennäköisesti niiden vaikutusmekanismi. On kuitenkin mahdollista, että vaikutus perustuu suurelta osin lumevaikutukseen.

Joka tapauksessa lääkkeet turruttavat tunteita. Ne tekevät sen muuttamalla aivojemme kemian normaalia tilaa ja elimistömme biologista toimintaa. Kuten olet itsekin korostanut, ne vaikuttavat kaikkiin elimistömme biologisiin järjestelmiin, erityisesti suolistoon ja verenvuotoa säätelevään järjestelmään.

Lääkkeillä, jotka häiritsevät elimistön normaalia toimintaa, on väistämättä myös kielteisiä seurauksia. Tämä korostuu varsinkin silloin, kun niitä käytetään jatkuvasti ja pitkään.

Osa näistä seurauksista tunnetaan. Niitä ovat esimerkiksi fyysinen riippuvuus ja vieroitusongelmat, seksuaaliset toimintahäiriöt, osteoporoosi ja painonnousu. Emme kuitenkaan ole tutkineet näitä vaikutuksia kovin paljon, joten on todennäköisesti myös monia muita seurauksia, joita emme ole kunnolla selvittäneet.

Lisäksi tunne-elämän ongelmia voidaan käsitellä muillakin tavoilla.

Mielestäni ihmisille pitäisi vähintäänkin kertoa nämä asiat tällä tavoin. Heille pitäisi myös antaa luettavaa, jotta he voivat perehtyä asiaan tarkemmin. Kannustaisin jokaista masennuslääkkeen aloittamista harkitsevaa lukemaan minun kirjojani ja tutkimusartikkeleitani sekä muiden masennuslääkkeistä kirjoittaneiden tekstejä.

Ymmärrän toki, että kun ihminen on ahdistunut tai muuten vaikeassa tilanteessa, hän ei välttämättä pysty perehtymään tällaisiin asioihin. Juuri siksi lääkäreiden pitäisi lakata edistämästä ja suosittelemasta näitä lääkkeitä.

Vähintäänkin lääkäreiden pitäisi kertoa rehellisesti, mitä nämä lääkkeet ovat, mitkä niiden mahdollisten hyötyjen rajat ovat ja millaisia haitallisia seurauksia niiden käytöllä voi olla.

Lopuksi

Piia: Olen samaa mieltä. Mielestäni on myös hyvä, että mahdollisimman moni meistä tietää näistä asioista ja lukee niistä. Esimerkiksi sinun kirjastasi ja muista vastaavista kirjoista sekä muista teoksistasi. Olet kirjoittanut todella hyviä kirjoja. Kiitos niistä kaikista, niiden kirjoittamisesta!

Olet käsitellyt näitä asioita mielestäni hyvin ymmärrettävällä tavalla. Ihmiset voivat ymmärtää, mitä serotoniinimyytin taustalla on, miten se syntyi ja millaisten tapahtumien seurauksena olemme päätyneet nykyiseen tilanteeseen.

Uskon siis, että mitä useampi meistä tuntee nämä asiat, sitä parempi. Silloin pystymme myös jakamaan vaihtoehtoisia näkemyksiä ihmisille, joilla saattaa juuri nyt olla vaikeaa.

Joanna Moncrieff: Kyllä.

Piia: Vielä viimeinen kysymys: mistä ihmiset voivat seurata sinua ja työtäsi?

Joanna Moncrieff: Minulla on verkkosivusto osoitteessa joannamoncrieff.com. Löydät minut myös Xä nimellä Joanna Moncrieff.

Monet tutkimusartikkelini ovat vapaasti saatavilla internetissä. Kannattaa siis käydä lukemassa tieteellisissä lehdissä julkaisemiani artikkeleita. Monet niistä ovat kaikkien saatavilla ilmaiseksi.

Piia: Laitan linkit niihin tämän jakson alle.

Kiitos todella paljon, Joanna, kaikesta työstäsi ja siitä, että käytit aikaasi näistä asioista keskustelemiseen kanssani. Minusta tuntuu, että voisin puhua kanssasi tuntikausia. Keskusteltavaa olisi vielä niin paljon, mutta haluan nyt kiittää sinua ajastasi ja tekemästäsi työstä.

Joanna Moncrieff: Kiitos, Piia, kutsusta. Olen todella nauttinut keskustelustamme ja toivon, että siitä on ollut hyötyä tätä katsoville ihmisille.

Piia: Siitä on varmasti ollut hyötyä. Kyllä. Kiitos ja hei hei!

Joanna Moncrieff: Hei hei. Kiitos.

The post Masennuslääkkeiden pitkäaikaisvaikutukset | Professori Joanna Moncrieff appeared first on Astetta parempi elämä.